Onnistumisia

Hei lukijat!

Tämän viikon olen omistanut edistymiselle, kehittymiselle ja uuden oppimiselle.
Olen kuvannut poikien kilaryhmien treenejä tällä viikolla erittyisen ahkerasti näyttääkseni mitä kovalla työllä voidaan saavuttaa.

https://www.instagram.com/p/BJLKaaIBiO3/?taken-by=yvolitelinevoimistelu
https://www.instagram.com/p/BJQYT0xhNMa/?taken-by=yvolitelinevoimistelu
https://www.instagram.com/p/BJXLnAbBViX/?taken-by=yvolitelinevoimistelu
https://www.instagram.com/p/BJX3Ohwhx4h/?taken-by=yvolitelinevoimistelu
https://www.instagram.com/p/BJYTmaRBNb9/?taken-by=yvolitelinevoimistelu
https://www.instagram.com/p/BJYUhNShX7P/?taken-by=yvolitelinevoimistelu
https://www.instagram.com/p/BJYWYeGhZUw/?taken-by=yvolitelinevoimistelu

Miten onnistumiset mitataan? Ovatko ne kultamitalleja kaulassa? Pokaaleja kaapissa? Hyviä kisasarjoja? Ei. Ne ovat yksinkertaisesti vain itseään: onnistumisia. Ja se riittää.

On erittäin tärkeää, että niin voimistelijat, kuin valmentajatkin saavat kokea onnistumisen hetkiä treenisaleilla, kisoissa ja leireillä, sillä nuo onnistumisen hetket ja kokemukset ovat voima, jolla jaksamme eteenpäin. Onnistuminen kisoissa on mahtavuutta! Mutta vielä hienompaa on, kun voimistelija saa jonkin vaikean liikkeen suoritettua ensimmäistä kertaa yksin tai uskaltaa tehdä sen todella pelottavan uuden tempun. Ei ole valmentajan näkökulmasta mitään parempaa, kuin nähdä se riemu voimistelijan silmissä, kun tämä tekee hienon uuden liikkeensä ja ei malta edes tehdä alastuloa loppuun saakka, kun pitää alkaa tuulettaa! Se riemu, se into, se motivaatio ja se nauttiminen! Se tunne, joka kertoo että ne kaikki treenitunnit ovat olleet sen arvoisia!!! Yksikään kisa tai mitalli ei tuo tuota samaa tunnetta. Hienoja tunteita nekin, mutta eivät pärjää treeneissä nousevalle tunnelmalle, joka juontuu onnistumisesta.

"I nailed it!"
"I did it!"
"Did you see it?!"

Vähän aikaa sitten teimme poikien kanssa treeneissä uutta vaikeaa liikeyhdistelmää: arabialainen-flikki-jännehyppy. Se on vielä haastavaa, koska liikkeiden yhdistäminen tumbling sarjaksi on aivan oma juttunsa. Ei saa pysähtyä miettimään. Ei saa pelätä. Ei saa perua mitä on aloittanut tekemään.
   Teimme aluksi arabialaisen ilmavolttiradalla ja siihen flikin suoraan perään korotetulle patjakasalle avustuksella. Eräälle pojalle tiesin sen olevan todella pelottavaa ja vaikeaa. Mutta samalla tiesin, että hän pystyy ja että hän kykenee ja hän osaa. Niinpä sanoin, että oli aika tehdä se. Ensimmäinen yritys: hän perui. Hän ei tehnyt flikkiä arabialaisen perään. Kuitenkin toisella yrityksellä hän keräsi itsensä päättäväisesti ja hän heitti koko yhdistelmän mattokasalle eikä olisi tarvinnut minua lainkaan apuna. Se oli älyttömän hieno yhdistelmä ja vielä ensimmäistä kertaa! Samaan aikaan salilla ollut aikuisten telinevoimisteluryhmä kääntyi katsomaan ja sali täyttyi naurusta ja hymystä, kun pojat alkoivat tuulettaa kaikki yhdessä tuota mahtavuutta. Pakko myöntää, etten minäkään ihan nahoissani pysynyt. Oli se niin hieno suoritus. Niin fyysisesti, kuin henkisesti. Ja olin jälleen niin kovin ylpeä!
   Harva se päivä salilla valmentaessa saa kokea onnistumisia ja ilon hetkiä. Ne ovat mahtavuutta! Ne ovat voima! Ne ovat tämän lajin sielu!


Toivon kaikille voimistelijoille näitä onnistumisen hetkiä! Toivon, että jokainen valmentaja saa tuulettaa voimistelijoidensa kanssa. Sillä kova työ maksaa takaisin näillä onnistumisilla. Tämän vuoksi me jaksamme treenata niin kovasti!

Loppuun vielä motivaatio video:

-Lilian